tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulupalloja

Joulun lähestyessä netissä on pyörinyt paljon kuvia ja ohjeita paperinarusta tai puuvillalangasta tehdyistä lahjapaketeista ja joulupalloista.

Koska meidän taloudesta ei juurikaan löydy joulukoristeita, päätin kokeilla tehdä joulupalloja. Hankin valkokultaista paperinarua ja punaista lankaa. Lisäksi purkki askartelumaalia, vesi-ilmapalloja ja astia, jossa maalin ja veden saattoi sekoittaa.

Ei muuta kuin palloihin ilmaa ja narua pätkiksi. Uitin narut liimavesiseoksessa ja pyörittelin pallojen ympärille. Lopuksi ripustin pallot pyykkinarulle kuivumaan.



Pyykkitelineen alle olisi kannattanut laittaa jätesäkki. Nyt jouduin hankaamaan lattiasta irti liimapisaroita.

Ja tässä lopputulos! Valot kruunaavat pallot ja tuovat niille arvokkuutta :)




torstai 17. joulukuuta 2015

Kauratyyny

Viime jouluna aika moni lahjottavistani sai kauratyynyn joululahjaksi. Ajatus kauratyynyistä sai alkunsa, kun äiti totesi silloisen kauratyynyn olleen siivottomassa kunnossa ja kaivanneen päivitystä.

Kauratyynystä on ollut itselleni hurjasti apua mm. jalka- ja hartijasäryissä, joten toiveeni oli, että muutkin pääsisivät nauttimaan kauratyynyn lämmöstä, tai voihan sitä kylmäpussin tavoinkin käyttää. Varsinkin isovanhemmat tuntuivat ilahtuneen kauratyynystä.

Tänä vuonna en ommellut kuin yhden kauratyynyn joululahjaksi. Tämäkin oli viime vuodelta jääneistä tarvikkeista :) Tarvikkeina on Eurokankaasta mielestäni puuvillakangasta, kauraa ja pala koristenauhaa. Viime vuonna jokainen kauratyyny sai saumaansa myös "tuotelapun", joka vaihteli jäätelön kuvista palloihin ja raitoihin. Tämän vuotiseen tuli hillityt pallot.




"Tuotelappu"


torstai 3. joulukuuta 2015

Virkattu matto

Hippojen virkkaamisen jälkeen mieleen jäi kytemään ajatus virkatusta matosta. Uusi asuntomme suorastaan huusi virkattua mattoa olohuoneeseen karvamaton kaveriksi. Niinpä ostin Tampereella olleilta käsityömessuilta mustaa matonkudetta ja virkkasin Novitan ohjeilla maton (ohje).



Tässä vielä tuota karvamattoa, jonka kaveriksi virkkuutyöni pääsi. Olohuoneesta löytyy tällä hetkellä keskeneräisiä tekeleitäni, sillä ompelupöytä on vielä Lahdessa. Mutta josko se pian saataisiin tänne, niin ei käsityöt valtaisi koko asuntoa.



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hippo

Koska kaikki muut, niin mäkin! Fb on tulvinut kuvia ja tarinoita siitä, kuinka kaikki virkkaavat. Niinpä minäkin päätin tutustua virkkuukoukkuun uudelleen. Viimeksi on siis virkattu peruskoulussa, monen monta vuotta sitten. Googlailin mukavia virkkausohjeita ja silmiini osui virkattu hippo. Tämä oli ilmeisesti "se juttu" vuosi-pari sitten, mutta ei anneta sen häiritä :)

Hippoon löytyisi maksulliset ohjeet täältä, mutta onistuu tämä myös ilman ohjeita. Google on pullollaan ohjeita afrikan kukasta, joten niillä ohjeilla päästään jo pitkälle. Hippoon tulee korvat, 4-, 5-, 6-, 7- ja 8-lehtisiä afrikan kukkia. Goolen kuvahausta löytyy myös niin paljon kuvia hipoista, että kukkien oikein yhdistäminen onnistuu.

Ennen kuin sain hankittua vanua, sai alkunsa jo toinenkin hippo. Nyt meillä siis asustaa kaksi hippoa. Hipot tuli virkkailtua jo kuukausi ellei kaksi sitten, joten tässä on hyvin ehditty laittaa myös kolmas koukulle. Siitä lisää myöhemmin :)

Aiemmin meidän sohvalla on asustanut neulottu norsu, joka on hoitanut sohvatyynyn virkaa. Katsotaan muuttavatko hipot norsun kaveriksi vai löytyykö hippojen lopullinen sijoituspaikka jostain aivan muualta. Mutta tässä siis nämä hipot:







Hipoissa koukku pysyi samana, mutta pinkki lanka oli erimerkkistä kuin muut. Tästä siis johtuu myös se, että tyttöhippo on kooltaan suurempi kuin tuo sininen hippo :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Heijastimet heilumaan!

Viime aikoina blogin päivittäminen on ollut jotenkin hankalaa. Jotain pientä on tullut tehtyä ja ollut tarkoitus päivitellä, mutta niin vain meni reilu kuukausi viimeisimmästä päivityksestä. Nyt päälle puskee muutto, mutta koitetaan päivitellä taas näitä tekeleitä tänne :)

Eilen kuitenki istuin hetkeksi alas, kaivoin ompelukoneen esiin, ja hurautin ennen treeneihin lähtöä lisäturvaa syksyn pimeyteen. Vaikka meillä on Saden ja Boltin pannoissa kunnon valot, tuntuu silti, että lapsoset suorastaan häviävät tuonne pimeyteen. Loimissa on toki myös heijastinta, mutta näillä keleillä loimet ovat käytössä vain treenien lämppä- ja jäähdyttelylenkeille. Päätin siis lisätä karvakorviemme näkyvyyttä ja ompelin pätkät hihnaa, joissa on kummallakin puolella heijastin. Nyt pitäisi siis näkyä useammasta suunnasta (valo kun näkyy monesti vain yhdestä suunnasta).



Tässä kuvassa näkyy, mihin heijastin on tarkoitettu; pannan ja hihnan väliin. Kuvassa on myös tuo valo, joka meillä on näillä keleillä käytössä.


Vielä pitäisi omiinkin vaatteisiin lisäillä heijastimia näkyvyyden takaamiseksi. Odotellaan siis inspiraatiota, että saataisiin omiinkin vaatteisiin jotain kivaa! :)


P.S. Tää ei olisi ollenkaan huonompi joululahjaidea niille, jotka pohtivat joululahjoja koiratalouksiin annettavaksi.

torstai 8. lokakuuta 2015

Pipoja vol.2

Ja netistä valikoituneiden kuvien maalaaminen pipoihin jatkuu :)


H pyysi mustaa pipoa, jossa komeilisi Kippari-Kalle. Saamansa siis piti!


Ja joululahjojen kanssa on hyvä olla hyvissä ajoin. Muutama variaatio:



Schapendoes päätyi aiemmin vihreään pipoon, ja nyt myös hieman tyttömäisempi versio. Yksi vihreä ja yksi pinkki matkasivatkin jo ystäville.


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Pehmoleluja vol.2

Selailin jotain vanhaa Suuri Käsityö-lehteä etsien kaavoja, joista ommella kummitytölle kiva mekko syntymäpäivälahjaksi. Silmiini osui kuitenkin "ruma nukke". Se oli jotenkin niin hellyyttävä, että ompelin Sadelle ja Boltille tämmöiset:


Ja koska tämä herätti muissakin ihastusta ompelin vielä muutaman lisää. Yhteensä näitä tulisi siis ommeltua 6 kipaletta, vaikka kuvista äkkiä laskettuna näitä olisikin 7 kpl. Toi yksi oli vaan semmoinen linssilude, että tuli vielä noiden harmaidenkin kanssa samaan kuvaan ;)


Kuva otettu ennen kuin maltoin ommella täyttyaukkoja umpeen :D

Kaikki muut löysivät jo oman kotinsa, mutta toi harmaa, jolla on punainen omena lilalla taustalla, on vielä vailla omaa paikkaansa.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Patukoita vingulla

Meidän haasteena Boltin kanssa on ollut löytää lelu, mikä jaksaisi kiinnostaa. Lelu, mikä voisi viedä jopa voiton ainakin pienistä häiriöistä, joita tapahtuu ympärillä. Bolt tykkää kotioloissa taisteluleikeistä ja innostuu saalistamisesta, myös vinkujat lelut ovat kovasti sen mieleen. Niinpä päätin hieman yhdistellä näitä ominaisuuksia ja ompelin meille kokeeksi muutaman patukan, joissa on vinku sisällä. Ainakin täyttövaiheessa herätti kovasti kiinnostusta, kun vinku vingahteli.

Ulkonäöllisesti nämä ovat siis samanlaiset kuin aiemmin ompelemani patukatkin. Sisään on vain lisätty täytteen sekaan vinku, jotta saataisiin Boltin mielenkiinto heräteltyä sekä toki sen jälkeen myös ylläpidettyä :)

Ja jotta lelut tukisivat meidän tokoilua, tein kaksi samanlaista lelu. Eli kaksi samanarvoista lelua. Mulla on siis aina lelu, vaikka Bolt päättäisikin viedä toisen lelun omiin leikkeihinsä.




keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Punottuja leluja vol. 2

Hankittiin treenikaverin kanssa kasa matonkuteita mm. leluja varten. Ikäväksemme nämä matonkuteet ovat kuitenkin myyjän itsensä leikkaamia eivätkä aitoja matokuteita, minkä vuoksi en mene vannomaan, että lelut kestävät yhtä hyvin kuin aidoista kuteista tehdyt. Ainakin juniorin käsittelyssä lelut ritisevät ja ratisevat (mutta kestävät), kun kiskotaan kilpaa. Eipä näissä onneksi mitään vahinkoa käy, vaikka joku kude katkeisikin, sillä nämä on tehty moninkertaisesta kuteesta ja jos lelu katkeaa niin korkeintaan sitä pyllähtää ja ihmettelee, mitä tapahtui :) En kuitenkaan lähde näistä hihnoja tekemään, kuten alkujaan suunnittelin. En uskalla ottaa riskiä, että hihna katkeaisi "väärässä" paikassa. Mutta siis, tämmöisiä punottuja leluja näistä nyt sitten tuli:






tiistai 1. syyskuuta 2015

Patukoita

Yhtään en osaa ajatella, miten meillä reagoidaan patukoihin. Narttu tuskin kiinnostuu, mutta juniorin voisi saadakin innostumaan. Testiin tehtiin tämmöisiä ja sohvalle kun nostin patukat kuvattaviksi, niin johan oli juniorikin sohvalla tekemässä tuttavuutta patukoiden kanssa. Vaikuttaisi kovasti siltä, että patukat saivat juniorilta hyväksynnän. 




Patukoita vol.2

Tulipa taiteiltua hieman lisää patukoitakin. Väritys näissä on kovin tyttömäinen, mutta onneksi mulla on kaapissa vielä farkkukangasta , niin saa tarvittaessa tehtyä hieman äijämäisempiäkin lelujakin :)



perjantai 28. elokuuta 2015

Punottuja leluja

Jotta meillä olisi valinnanvaraa, millä leikkiä, tein muutaman vetolelun. Näiden kuvaaminen oli muuten hankalaa, sillä aina kun sain nämä sohvalle, pomppasi juniori hirmu-hyökkäyksen leluille. Leikkiä olisi pitänyt heti! Tällä kertaa niistä siis tuli tämän näköisiä:



sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pipoja

Innostuin kokeilemaan kuvansiirtotekniikkaa, pipoihin. Tässä muutama pipo, joihin siirsin valmiin valokuvan:






Kuvat ovat siirrettyinä huomattavasti haaleampia kuin alkuperäiset kuvat, mutta se oli odotettavissakin. Kyllähän noista toki tunnistaa, kuka kuvassa esiintyy, mutta mutta. Saattaa olla, että tämä vaatii jossain välissä hieman jatkojalostusta.. :)

Koska silmiini osui mielestäni mahtava kuva schapesta, en malttanut olla sitä hyödyntämättä ja maalaamatta pipoon. Tämä kuva ei siis ole omaa käsialaani vaan kopioitu googlen kuvavirrasta ja omaa käsialaa on vai tuo kieli, joka kuvaan on lisätty.