keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Pehmoleluja vol.2

Selailin jotain vanhaa Suuri Käsityö-lehteä etsien kaavoja, joista ommella kummitytölle kiva mekko syntymäpäivälahjaksi. Silmiini osui kuitenkin "ruma nukke". Se oli jotenkin niin hellyyttävä, että ompelin Sadelle ja Boltille tämmöiset:


Ja koska tämä herätti muissakin ihastusta ompelin vielä muutaman lisää. Yhteensä näitä tulisi siis ommeltua 6 kipaletta, vaikka kuvista äkkiä laskettuna näitä olisikin 7 kpl. Toi yksi oli vaan semmoinen linssilude, että tuli vielä noiden harmaidenkin kanssa samaan kuvaan ;)


Kuva otettu ennen kuin maltoin ommella täyttyaukkoja umpeen :D

Kaikki muut löysivät jo oman kotinsa, mutta toi harmaa, jolla on punainen omena lilalla taustalla, on vielä vailla omaa paikkaansa.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Patukoita vingulla

Meidän haasteena Boltin kanssa on ollut löytää lelu, mikä jaksaisi kiinnostaa. Lelu, mikä voisi viedä jopa voiton ainakin pienistä häiriöistä, joita tapahtuu ympärillä. Bolt tykkää kotioloissa taisteluleikeistä ja innostuu saalistamisesta, myös vinkujat lelut ovat kovasti sen mieleen. Niinpä päätin hieman yhdistellä näitä ominaisuuksia ja ompelin meille kokeeksi muutaman patukan, joissa on vinku sisällä. Ainakin täyttövaiheessa herätti kovasti kiinnostusta, kun vinku vingahteli.

Ulkonäöllisesti nämä ovat siis samanlaiset kuin aiemmin ompelemani patukatkin. Sisään on vain lisätty täytteen sekaan vinku, jotta saataisiin Boltin mielenkiinto heräteltyä sekä toki sen jälkeen myös ylläpidettyä :)

Ja jotta lelut tukisivat meidän tokoilua, tein kaksi samanlaista lelu. Eli kaksi samanarvoista lelua. Mulla on siis aina lelu, vaikka Bolt päättäisikin viedä toisen lelun omiin leikkeihinsä.




keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Punottuja leluja vol. 2

Hankittiin treenikaverin kanssa kasa matonkuteita mm. leluja varten. Ikäväksemme nämä matonkuteet ovat kuitenkin myyjän itsensä leikkaamia eivätkä aitoja matokuteita, minkä vuoksi en mene vannomaan, että lelut kestävät yhtä hyvin kuin aidoista kuteista tehdyt. Ainakin juniorin käsittelyssä lelut ritisevät ja ratisevat (mutta kestävät), kun kiskotaan kilpaa. Eipä näissä onneksi mitään vahinkoa käy, vaikka joku kude katkeisikin, sillä nämä on tehty moninkertaisesta kuteesta ja jos lelu katkeaa niin korkeintaan sitä pyllähtää ja ihmettelee, mitä tapahtui :) En kuitenkaan lähde näistä hihnoja tekemään, kuten alkujaan suunnittelin. En uskalla ottaa riskiä, että hihna katkeaisi "väärässä" paikassa. Mutta siis, tämmöisiä punottuja leluja näistä nyt sitten tuli:






tiistai 1. syyskuuta 2015

Patukoita

Yhtään en osaa ajatella, miten meillä reagoidaan patukoihin. Narttu tuskin kiinnostuu, mutta juniorin voisi saadakin innostumaan. Testiin tehtiin tämmöisiä ja sohvalle kun nostin patukat kuvattaviksi, niin johan oli juniorikin sohvalla tekemässä tuttavuutta patukoiden kanssa. Vaikuttaisi kovasti siltä, että patukat saivat juniorilta hyväksynnän. 




Patukoita vol.2

Tulipa taiteiltua hieman lisää patukoitakin. Väritys näissä on kovin tyttömäinen, mutta onneksi mulla on kaapissa vielä farkkukangasta , niin saa tarvittaessa tehtyä hieman äijämäisempiäkin lelujakin :)